pyöräilyä ja uusia tuttuja

Sain lipun Apocalyctican keikalle toimitettuna töihin, aivan kuten luvattiin. Töistä lähdin kotiin Kimin minulle lainaamalla fillarilla, jonka satula oli niin alhaalla, että polvet melkein osui leukaan. Vaikka tuli jo vähän hämärää, niin uskaltauduin silti. Heijastimia tai valoja ei ole pyörien varusteina kenelläkään tässä 16 miljoonan ihmisen kaupungissa, joten ei tässäkään. Pyörässä ei myöskään ole jalkajarruja, vaan ainoastaan käsijarrut. Jännittäväähän se oli, mutta pääsin ehjänä perille.

Pikainen virkistäytyminen ja Harbin- olut, sitten metroon. Olin katsonut kartasta, että juu tästä tien toiselta puolelta Dongdanin asemalta pohjoiseen Zhangzizhonglun steissille ja siellä exit C ja sitten parisataa metriä kävelyä oikealle ja tsadaa- siellä keikkapaikka on. Ihan helpostihan tuon kartasta katsoo. Uskokoon ken haluaa.

Reilun tunnin vaeltelun, edestakaisen kävelyn ja epämääräisten ohjeiden jälkeen pääsin keikkapaikalle, ja poijjaat oli soittaneet jo ainakin 45 minuuttia. Harmitti. Paikka näytti ulkoapäin varastolta tai autotallin ovelta. Oven edessä parveili mustiin pukeutunutta heavykansaa, ja jytinä kadulle asti oli mojova.
Eikun sisään ja ahtautumaan väenpaljouteen. Paikka oli aivan täynnä, enkä edes yrittänyt lavaa kohti, vaan jäin taka-alalle katsomaan keikkaa screeniltä. Eicca oyöritti tukkaa, minä en.

Vieressäni tehtiin videohaastattelua, jota teki Maikkarin kirjeenvaihtaja Petri Saraste. Repparin piti tulla Huomenta Suomeen ja Kympin uutisiin, näkikö kukaan? Kävin moikkaamassa ja kerroin Tapsalta terkut. Petri esitteli minut useammallekin suomalaiselle, joita paikalla oli kymmenittäin. Juttelin pitkään Suomen suurlähetystön henkilökunnan kanssa, ja Jonna oli muuttanut Pekingiin kuukausi sitten. Vaihdoimme kortteja ja sovimme että tutkitaan kaupunkia yhdessä.

Kuvat Apocalypticasta ovat tummia ja suttuisia, joten nyt on tyytyminen kuvaan mun lainafillarista.Se on toi lilanpinkki Forever tuossa etualalla tokana.