Sichuania, buddhaa ja pandoja

Maanantaina aamulla nokka lähti kohti lentokenttää ja Sichuanin maakuntaa. Päätepiste oli Chengdun kuapunki, jossa 14 miljoonaa asukasta. Ei ihan pieni kylä sekään.

Kävimme kävelemässä kapealla markkinakujalla, jossa myytiin pandakrääsää, buddhakrääsää ja krääsää. Kujan jälkeen päädyimme puistoon, jossa oli meneillään "matchmaking" - eli liveilmoitustaulu, jossa vanhemmat etsivät lapsilleen puolisoita. A4 paperiarkilla lukee tytön tai pojan tiedot, ja millaista puolisoa hänelle etsitään. Tytöt etsivät yleensä vähintään 168 cm pitkää, korkeasti koulutettua ja miestä joka ei asu enää vanhempiensa kanssa.  Tyrkylle tulleet vanhemmat tsiigailevat toistensa tauluja ja kuhina on kova.
Puistossa on matchmakingin lisäksi myös paritanssia ja ilmapallojen vääntelyä sekä todella taidokkaita sokeriliemestä tehtyjä tikkunekkuja, jotka ovat lohikäärmeen, lintujen, kukkien tms muotoisia. 

Tällä tytöllä oli ilmapalloalien selässään. 

Sitten illalliselle. Tarjolla oli Sichuanilainen illallinen jossa oli kaikkea mahdollista, höystettynä chilillä ja chilillä ja vielä vähän chilillä. Osa oli niin tulista, että en kyennyt ottamaan kuin lusikallisen.

Koisimaan ja aamulla hotellin aamiaiselle. Aamiainen koostui ns länsimaalaisten jugurtin, murojen ja paahtoleivän lisäksi riisistä ja kanakastikkeesta, possukastikkeesta ja nautakastikkeesta: kaikesta sellaisesta siis mitä normaalisti täällä olen syönyt lounaaksi. Banaania ja viinirypäleitä löytyi.

Hypättiin kuuden hengen ryhmämme vaniin, ja sitten kohti Leshania. Kuskimme ajoi niin lujaa, holtittomasti, vaarallisesti ja idioottimaisesti, että olimme noin viidessä todella läheltä piti tilanteessa. Minä pelkäsin aidosti jo henkeni puolesta. Ryhmämme brittimies sanoi oppaallemme, että kuskin ajaminen on vaarallista ja että hänen pitäisi hidastaa. Opas ei uskaltanut sanoa kuskille kovin terävästi asiaa, ja saimme uuden kuskin vasta illalla takaisin Chengdussa. Karmeinpia kyytejä ikinä.

Leshanissa lähdimme katsomaan maailman korkeinta buddha- patsasta, joka oli kaiverrettu vuorenrinteeseen, kohtaan jossa kolme jokea kohtaa. Joki on erityisen kuohuva ja virtaava, ja buddha oli tehty rauhoittamaan jokea, jotta kalastajien veneet pysyisivät pystyssä ja he eivät hukkuisi. Ensin saimme näkymän jokilaivasta, joen puolelta patsaaseen, ja olihan se vaikuttava näky.

 Laivassa saimme to-del-la arvelluttavat pelastusliivit päällemme. Onneksi laivamme pysyi pinnalla, vaikka törmäsikin pari kertaa vieressä oleviin laivoihin.

 Buddhan patsaan alapuolelle olisi päässyt laskeutumaan rappusia, mutta jono näytti siltä että olisimme seisoneet siinä noin 3 tuntia, joten oppaamme suositteli meille vain kiipeämistä hieman ylöspäin, jotta näkisimme buddhan pään ja päälaen. Jengiä riitti sielläkin.

 Jono.

 Suitsukkeita buddhan temppelin edustalla.

 Munkkeja rukoilemassa, ympärillä noin tuhat ihmistä pällistelemässä, minä mukaanlukien.

 Leshanista sitten kuolemaa uhaten saman hullun autokuskin kyydissä 2,5 tuntia takaisin moottoritietä pitkin. Jestas että pelotti! Oppaamme sai vaihdettua kuskin, niin että illallisen jälkeen pääsimme toisen kuskin kyytiin, joka ajoi aivan normaalisti.  Chengdussa pääsimme taas Sichuanilaiselle illalliselle, jossa kaikki ruoat riisiä lukuunottamatta oli taas upotettu, päällystetty tai täytetty chilillä. Nyt ei enää ole epäilystäkään että millaista se Sichuanilainen ruoka oikein on!

Dinnerin jälkeen show-esitykseen tai miksikäs sitä nyt kutsuisi. Sikermä perinteistä kiinalaista esittävää näyttämötaidetta: vaatteiden vaihtoa silmänräpäyksessä, varjoteatteria, oopperaa, musisointia perinteisillä soittimilla, sketsejä ja akrobatiaa. Nuori mimmi mm heittäytyi selälleen lattialle, ja pyöritti jaloillaan tynnyriä ja lopuksi keittiön pöytää. Taidokasta. Ja puvut olivat superupeita, meikit samoin.

Yöpuulle ja aikaisin aamulla ylös. Vihdoinkin päästiin siihen koko matkan tarkoitukseen, eli pandoihin!
Niitähän me lähdettiin etupäässä katsomaan. Meille oli varattu koko aamupäivä Chengdu Panda Breeding Research Centerissä. Mielessä kalvoi koko ajan ajatus, että entäs jos se paikka ei ole siisti, tai jos eläimillä on pienet kopit tai jos ne ovat surullisen näköisiä tai että jos se on paikka jossa revitään turisteilta rahat pois eläimien kustannuksella...? No suureksi ilokseni tämä epäilys oli täysin väärä. Paikassa on viimeisen 25 vuoden aikana onnistuttu saamaan pandavauvoja joko luonnollisesti tai keinohedelmöittämällä yli 70 kappaletta, ja pandojen geenipankkia on pystytty rakentamaan maailmanlaajuisesti.
Pandat olivat leikkisiä, iloisen oloisia, niillä oli isot alueet missä oleskella, mahdollisuus mennä sisään tai ulos itsenäisesti, koko iso puisto oli siisti ja sitä selkeästi hoidettiin hyvin. Tottakai pandakrääsää myytiin joka puolella, mutta se on myös iso osa tutkimuskeskuksen rahoittamista.
Keskuksessa oli sekä isopandoja että punapandoja, ja kaikki olivat kovia leikkimään ja painimaan kavereidensa kanssa.

Ihania palleroitahan ne ovat! Tekemällä lahjoituksen keskukselle sai t-paidan ja pääsi sitten samaan kuvaan pandan kanssa. Tässä meikäläinen Shuang Xinin kanssa. Ikää herrasmiehellä oli 14 kuukautta, ja hän oli keinohedelmöityksen tulos, toinen kaksosvauvoista ja hänen nimensä tarkoitti Toista Sydäntä. Meidät puettiin suojakaapuun ja käsissä piti olla muovihanskat, mutta pandan turkki tuntui silti hanskojen läpi tosi karhealta. Shuang Xin mutusti omenaa ja hunajaan kastettua bambua kuvaussession ajan, ja oli hyvin tyytyväisen oloinen.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.